Etusivu / Referenssit / Laatua sisälogistiikkaratkaisuihin

Laatua sisälogistiikkaratkaisuihin

Norrhydro on Rovaniemellä 1980-luvun puolivälissä perustettu, ympäristöystävällisten hydrauliikkajärjestelmien ja -sylinterien valmistaja, ja edelläkävijä digitaalisen hydrauliikan NorrDigi ® ratkaisuissa. Yrityksellä on noin 50 kansainvälistä patenttia ja tällä hetkellä jo yli miljoona valmistettua sylinteriä eri käyttökohteisiin.

Asiakkaat ovat konevalmistajia, joille Norrhydron asiantuntevan tiimin voimin innovoidaan ratkaisuja esimerkiksi tuottavuuden tai energiatehokkuuden haasteisiin.

Yrityksen tuotantolinja uudistettiin viimeksi 2010-luvulla, jolloin kapasiteettiin saatiin +50% parannus. Nyt valmistusprosessit ovat entisestään kehittyneet, ja kasvun mahdollistamiseksi on tänä syksynä otettu käyttöön uusi, entistä ympäristöystävällisempi tuotantotehdas. Mm. tuhannen aurinkopaneelin ja talteen otetun hukkalämmön avulla Rovaniemellä valmistetaan entistä tehokkaammin ja entistä enemmän lineaariliikkeen eri tuotteita.

”Päällimmäisinä tavoitteina uudella tehtaalla on tuottavuus, turvallisuus ja laadukkuus”, Norrhydron tuotannosta ja hankinnasta vastaava operatiivinen johtaja, Marko Mylläri kertoo. ”Erittäin tärkeä osa-alue oli valmistuksen puhtaus ja kokoonpanon puhdastilasuunnittelu, sekä komponenttien pesu ja niiden logistiikka, joiden suunnittelussa Coresbond oli mukana uusien pesukoneiden korisuunnittelun ja ratalogistiikan osalta”, Mylläri jatkaa.

Robusteja ratkaisuja

Coresbond liittyi mukaan uuden pesulinjan suunnitteluprojektiin syksyllä 2021. Tuotannon aihiopalvelu ja oman valmistuksen komponenttien pesu etenee aihiopalvelusta kokoonpanoon ns. possujunana. ”Possujuna sai nimensä tivolilaitteesta, ja jäi elämään. Komponentit kulkevat tuotannon puhdastilaan erillisten luukkujen kautta ja näihin tiloihin pääsy on rajoitettu”, kuvailee Mylläri.

Kuva 1: ”Possujuna”, joka vie komponentit aihiopalvelusta kokoonpanoon.

Coresbond suunnitteli tehtaan sisälogistiikkaan erilaisia apuvälineitä ja osallistui myös ratkaisujen määrittelyyn. Coresbondilla suunniteltiin myös pesukoneeseen pesukasetteja sekä siirtovaunut ja -kärryt kaseteille.

Mylläri kertoo, että Coresbondin suunnittelujälki oli oikein hyvää. ”Materiaalivalinnat ja paksuudet suunniteltiin huolellisesti, ja tarkoituksenmukaiseksi, ja kaikki, mitä Coresbond suunnitteli, toimii linjalla hienosti”, jatkaa Mylläri.

Lopputuotteet ovat olleet hyviä. Saatiin robusteja ratkaisuja, ei mitään himmeleitä.

– Marko Mylläri, Norrhydro

Coresbond toimitti Norrhydrolle kaikki suunnittelupaketit, yhteenvedot ja raportit, joten designia voi hyödyntää myös jatkossa. Tässä projektissa keskityttiin ratkaisuihin linjan alkupäässä ja syötössä, mutta osaa suunnitelmista voi käyttää myös esimerkiksi linjan loppupäässä tarvittaessa.

Ketterää reagointia

Kuten operatiivisissa paineissa tehtävissä kehitysprojekteissa yleensäkin, myös tässä projektissa oli vaarana lipsahtaa suunnittelun puolelle jo ennen kuin lähtöasetelmat ovat riittävällä tasolla. Norrhydron koko tehtaan siirto suunniteltiin ja toteutettiin niin, ettei tuotantoa jouduttu missään vaiheessa pysäyttämään. Tämä vaati sinnikkyyttä, periksiantamattomuutta ja ketteryyttä sekä kaikilta osapuolilta kovaa luottoa siihen, että asiat ratkeavat, vaikkei lähtiessä välttämättä vielä tiedetä, että miten.

Keväällä projektiin saatiinkin lisähaastetta, kun selvisi, että linjan alkupäähän tarvittavan siirtovaunun toimitus ei tulisi onnistumaan ajallaan alkuperäisen toimittajan toimesta. Coresbond vastasi haasteeseen, ja otti vastuun vaunun suunnittelumuutoksista, toimittajien etsinnästä sekä koko toimituksen koordinoinnista.

”Siirtovaunu ja siihen liittyvät kiskot tehtiin lopulta Coresbondin kokonaistoimitusmallilla, jossa suunnittelun lisäksi Coresbond huolehti myös valmistuttamisesta ja CE-merkintädokumentaatiosta”, kertoo Coresbondin toimitusjohtaja Mikko Helminen. “Tarvittaessa Coresbond voi toimia myös valmistajana, ja hoitaa toimituksia ns. avaimet käteen -periaattella. Olemme tehneet kokonaistoimituksena mm. nostoapuvälineitä.” Helminen jatkaa.

Kuva 2 Coresbondin kokonaistoimitusmallilla Norrhydrolle suunnitteltu ja valmistutettu siirtovaunu

”Siirtovaunu tarvittiin erittäin nopealla aikataululla”, Mikko muistelee. Kiireinen aikataulu yhdistettynä globaaliin tilanteeseen aiheutti projektitiimille muutamia harmaita hiuksia.

Aikataulu oli kunnianhimoinen, ja itseä kyllä alussa hirvitti.

– Mikko Helminen, Coresbond

Kaikille toimijoille viime aikoina tutuksi tulleet komponenttipula ja toimitusviivästykset vaikeuttivat osaltaan myös Norrhydron tehdasprojektia, kun muihin linjan osien toimituksiin tuli jopa kolmen kuukauden viivästyksiä. Silläpä Norrhydron päässä Myllärin mukaan jäikin erityisen hyvä mieli siitä, miten Coresbond sai reagoitua ketterästi.

Coresbondista jäi hyvä fiilis. Vaikka oli kiireinen aikataulu ja hommia tuli listalle ex-tempore, Coresbond pystyi hyvin reagoimaan, suunnittelujälki oli hyvää ja yhteistyö kaikin puolin toimi.

– Marko Mylläri, Norrhydro

Helminen selvittää, että Coresbondin ketteryys ja nopea reagointi on selkeä kilpailuetu isompiin toimijoihin verrattuna. Sitkeä soittokierros komponenttitoimittajille tuotti nopeasti tulosta, ja vaikka aikataulu oli kunnianhimoinen, siinä saatiin kuin saatiinkin pysyttyä.

Projektit hallinnassa

Mylläri arvostaa myös sitä, että Norrhydron ollessa keskellä suurta muutosprosessia ja kovasti kiireessä, Coresbondilta muistuteltiin ja kyseltiin asioista aktiivisesti, eikä jätetty oman muistin varaan. Vaikka Norrhydron tiimillä oli operatiivisia kiireitä, ja tämän takia vastauksia kysymyksiin joutui hieman odottelemaan, niin projekti siltikin eteni ja ennen kaikkea saatiin maaliin ajoissa. Mylläri kiittääkin, että Coresbond otti hienosti koppia mm. juurikin siirtovaunusta.

Mylläri muistaa mainita myös sen, että budjettia ei missään vaiheessa ylitetty, vaikka muutoksia matkan varrella tulikin.

Kustannusarvio toteutui suunnitellusti, vaikka skouppi on matkan varrella elänyt.

– Marko Mylläri, Norrhydro

Norrhydron tehtaan siirto, uudet laitteistot ja suunniteltu linjauudistus oli kaikille iso ponnistus, ja samaan aikaan tuotanto on pyörinyt koko ajan. ”Vuodessa tuli matkan varrelle asioita, joihin ei osattu varautua ennalta, ja osaltaan muutokset toki kuuluvat kehitysprojektien prosessiin. Oli kuitenkin erittäin antoisaa, ja myös meille opettavaista, päästä olemaan mukana Norrhydron tehtaan sisälogistiikan suunnittelussa”, summaa Helminen.

Mielellämme autamme ja jatkamme hyvin alkanutta matkaa Norrhydron kumppanina myös jatkossa.

– Mikko Helminen, Coresbond

Myllärin mukaan Norrhydro jatkaa kasvuaan ja puitteiden laajennustarpeita on tiedossa myös jatkossa, joten lisäyksiä ja esim. ratasuunnittelua myös linjan loppupäähän onkin hieman jo suunnitteilla. Kuitenkin ensin nautitaan hetki uudesta tehtaasta ja hienosti onnistuneesta, isosta projektista.

Tutustu muihin referensseihin